Jarhead / Merijalkaväen mies

This is my movie. There are many like it, but this one is mine!


Isä Bushin käynnistämä persianlahden sota Vol. I on tällä kertaa elokuvan aiheena. Kuvasto on moneen kertaan nähtyä, jäykälierisellä koppahatulla varustautuneet vääpelit huutavat alokkaille ja myöhemmin pehmeämpihattuiset kapiaiset ovat kovia mutta reiluja. Sotilaat ovat niin monta kertaa nähtyjä arkkityyppejä että puuduttaa. Mölisevässä apinalaumassa on tietenkin nynny lukutoukka joka haikailee kotiin sekä alituiseen purnaava huuliveikko. Jotta sodan kauheudet tulisivat selville pitää tietenkin olla murtuminen, mitä kovemman kaverin, sen parempi. Myös juoni on tuttu: koulutetaan ja simputetaan, ollaan rintamalla ja hölmöillään ja lopuksi vähän soditaan. Kaiken tämän kertauskurssin oikeuttaa ironia.

Se perhanan ironia! Olen aivan kurkkuani täynnä itseään kovasti fiksuna pitävien elokuvantekijöiden suojautumista nokkeluuksien taakse. Mihinkään ei tarvitse oikein ottaa kantaa ja itseään panna peliin kunhan on koko ajan ylimielisen huvittunut. Jos kerran ollaan sodanvastaisia niin voisi sen sanoakin kunnolla eikä vain vitsailla detaljeista. Ymmärrän teinipoikien epävarmuuden tuottavan Star Wreck-tyyppisiä superturvallisia parodioita, juuri sellaisia joilla ei taatusti nolaa itseään. Mutta nyt ei olla innokkaita poikasia videokameran kanssa, vaan lahjakkuutensa jo aikaisemmin todistaneita ammattilaisia. Se tuskin lienee kellekään uutinen että sota on järjetöntä, ja sankareita ei ole kuin tarinoissa. Mutta ei kai siinä kaikki voi olla? Mahdollisuudet esimerkiksi politikointiin tai yhteiskunnan kuvaamiseen vältetään pitäytymällä tiukasti tässä ja nyt-perspektiivissä. Syyttely ja jollain puolella oleminen on ylipäätään niin vanhanaikaista ja persoonallista että se on jätetty kokonaan väliin. Huolimattomia heittoja esimerkiksi vietnamin veteraanin muodossa esiintyy, niin sitähän oli tosiaan tämmöinenkin sota ja sepä on ironinen juttu se, eikös vaan?

Poliittinen korrektius muuttaa kritiikin lähinnä innottomaksi toteamiseksi, tästä ei tule paha mieli rahoittajille. Lisäksi ei ole tarvinnut nöyristellä ketään. Amerikan asevoimat varmaan mieluusti myöntävät että intissä on välillä vähän tylsää ja pojat hölmöilevät. Lentsikoita saa lainaksi kunhan mitään oikeaa kritiikkiä ei esitetä.

Kerta toisensa jälkeen armeijan käytännöt ovat idioottimaisia ja kovaa kuria tarvitaan koska pojat ovat poikia. Hauskaa saa pitää, mutta jos jää kiinni luvassa on runollista oikeutta kekseliäiden rangaistusten muodossa. Ukot mylvivät kuin sonnilauma ja ilma on pieruja ja fuck-sanoja sakeanaan. Kuvatessa on varmasti ollut kivaa ja kaikki ovat saaneet hyvän rusketuksen. Kukaan ei oikeastaan piittaa muista, sietää korkeintaan. Miesten veljeys on lähinnä taukoamatonta vittuilua ja toistensa riuhtomista. Aiheuttavatkohan hermokaasupillerit tarkkaavaisuushäiriöitä vai miksi kukaan ei malta jutella hetkeäkään vaan tyytyy tiuskimiseen.

Donnie Darcon unissakävelyä jatkava Jake Gyllenhaal raahautuu elokuvan läpi kärsien ja haikaillen tyytöystävänsä perään. Tämä osuus on ehkä kaikkein vaivaannuttavinta koko rainassa. Likkaparkaa ei juurikaan esitellä ja hänen kuvansa tuijottelu tuntuu ajantuhlaukselta. Mitään erityisiä tunteita kun ei neiti tunnu sotamies Swoffissa herättävän. Kun itku lopulta tulee on se yhtä koskettavaa kuin ventovieraan lapsen parkuminen marketin karkkitiskillä. Cooli tuijottelu kun ei ole aina fiksua, toljotus ei automaattisesti tuo uutta "mietteliästä" tasoa leffaan.

Onneksi kokonaisuus pelastautuu kuiville muutamilla rehellisen tuntuisilla kohtauksilla. Sotilaan ahdistus kun ei pääsekään pyssyttelemään on elokuvan hauskinta ja osuvinta antia. Samoin jotkut toheltamiset toimivat silkan hölmöyden voimalla. Merkillepantavaa on myös uskomattoman hieno kuvaus, aavikon kuumuuden aistii kankaalta. Ilmestyskirjan näyt palavien öljylähteiden keskellä olivat myös vaikuttavia. Tämä oli yksi visuaalisesti vaikuttavimmista elokuvista mitä olen koskaan nähnyt.

Ei tämä niin huono ollut, näistä aineksista olisi vain keittänyt maukkaammankin sopan. Jarrua oli nyt lipsahtanut liikaa. Kahden tähden elokuva jolle pitää antaa yksi lisää hienosta kuvauksesta. ***