Grimmin veljekset

Grimmin veljekset

Voi tavaton kuinka halusinkaan pitää tästä elokuvasta! Miten mukavaa olisikaan virnuilla omahyväisesti niille onnettomille jäykkiksille jotka eivät Gilliamin surrealismia tajua. Mutta kirous ja kuolema, tämä olikin oikeasti ja pohjia myöten ihan paska filmi, kerta kaikkiaan lohduton aivopieru varmasti ihan fiksuilta tekijöiltä.

Pythoniaalisen tason sankarin romahtaminen jonnekin mutasarjaan on tietenkin herättänyt kaikki salaliittoteoreetikot, pakkohan jonkun ilkeämielisen tahon on ollut tuhota neron työ. Syitä on etsitty niin raivoisan tylsämielisistä tuottajista kuin umpijästistä käsikirjoittajastakin. Toki vika voi olla heidän, mutta ei pidä unohtaa että Terrykin on vain ihminen, on mahdollisuuksien rajoissa että hänkin epäonnistuu ihan omin voimin.

Satusetien tempoilussa oli monia huonon elokuvan tuntomerkkejä, näyttelijätyö ehkä pahimpana esimerkkinä. Kun pitää lisätä kierroksia mutta ei ole sen kummempaa tekemistä turvaudutaan usein tuttuun kesäteatterikikkaan, aletaan riidellä ja huutaa. Grimmit roikkuivat toistensa rinnuksissa niin taajaan että epäilin heidän olevan vastaerotettuja siamilaisia veljeksiä. Koko rainan henkilöt olivat toinen toistaan ärtyisempiä ja vihamielisiä, kaikki läpsivät ja pelottelivat toisiaan minkä ehtivät. 70-luvun roskaelokuvien tapaan kukaan ei myöskään tuntunut pysyvän jaloillaan, kaikki kaatuilivat ja konttailivat alituiseen. Hyvät näyttelijät koittivat riehua parhaansa mukaan mutta juonen ristiriitaisuudet ja olemattomat hahmot eivät paljoa mahdollisuuksia antaneet.

Juoni laahusti myös esikuvien malliin, kauhealla vaivalla ryysittiin parin, kolmen paikan väliä ilman sen kummempaa syytä. Välillä joku huusi ja mesosi miten putoaa päät justiinsa, sitten taas pelättiin metsässä. Tätä toistettiin kolme neljä kertaa kunnes tulivat lopputekstit.

Lajityyppi oli Grimmin veljeksissä pahasti hakusessa, välillä haparoitiin  jopa jonkinlaisen draaman rajoilla josta kuitenkin tultiin kuperkeikalla hölmöön hirviöidenlistimiseen ja silmienmuljautteluun. Tehosteet olivat enimmäkseen komeita mutta ei se nykyaikana enää riitä mihinkään. Satujen taikamaailma oli survottu sormusten herra – muottiin ilman sen kummempaa ideaa. Ja ne linnut, todelliset helvetin linnut…kuka lahopää keksi että kameraa kohti yllättäen pyrähtävä lintu hirmuisen FLAPFLAP äänen säestyksellä on hieno juttu? Tätä temppua tuntuu jokainen pikkuharliini käyttävän uupumuksen tuolle puolen aina kun pitää vähän säikäyttää. Antakaapa olla elukoiden rauhassa, jookos?

Huono, oikein huono, nyt se tulee….ensimmäinen yksi tähti * arvosteluni. Ei tämä maailman huonoimpia elokuvia sentään ollut, ihan sen takia saa tähtösen että harmittaa kauheasti moinen lahjojen ja resurssien tuhlaus. Onpahan vain suunnattoman subjektiivisella hyvyyttä taalalla mittarilla yksi vuosikymmenen surkeimmista esityksistä.