The Chef

Tässä viillellään vain tomaatteja ja itketään sipulin voimin. Perusvarmaa komediaa pikaruuan kultamaasta.

Eihän tässä ole mennyt kahdeksaa vuottakaan edellisestä postauksesta. Voit lopettaa hengen pidättämisen! Luikahdin tuhmasti Amerikan Netflixiin ja katsoin The Chef elokuvan. Se oli sellainen lämminhenkinen, totta kai tässä käy lopuksi hyvin -teos joka ei jätä katsojaansa hätään missään vaiheessa. Paljon oli näyttävää veitsenkäyttöä ja nopeita pyyhkäisyjä laudalta pannulle. Tekemisen meininki välittyi.

Filmi on nykyaikainen kasvutarina. Taidoistaan varma kokki Carl Casper ei saa haluamaansa kunnioitusta ja iskee uunikintaat räväkästi naulaan. Kipuiltuaan hetken raha-ongelmissa, aloittaa kokki pikaruokayrittäjänä. Grilliautolla kierretään Amerikkaa ja samalla tutustutaan omaan poikaan uudestaan. Urakokkina kun ei oikein liiennyt aikaa muksulle.

Merkillepantavaa on miten tuhteja annoksia kokki väsää oikein hienossakin ravintolassa. Kuvaus kertoo että nyt mennään oikein kulinarismin äärirajoilla ja annokset ovat koristeellisia. Ranskalaiseen gurmeeseen tottuneesta jenkkien pöperöt näyttävät isoilta ja täyttäviltä.  Lihaa on isohkoja könttejä ja muutenkin kaikki on jotenkin kikkaillussakin mutkatonta suuhunpantavaa. Ilmeisesti Amerikkalainen käytännöllisyys jatkuu myös hienossa ruuassa. Ainakin jos pysytään Manhattanin Patric Bateman -paikkojen ulkopuolella.

Oliko tämä sitten hyvä elokuva? Olihan se vallan viihdyttävä vaikka mitään Big Mac-tunteita ei siitä herännytkään. Suuret tähdet (Robert Downey nuorempi, Dustin Hoffman, Scarlett Johansson ja Modern Familyn Sofia Vergara) saivat vetää tutunoloisia rooleja lonkalta ja kaikki tuntuivat viihtyvän lokerossaan. Kuka ihme on päättänyt että Downey Jr on vähän holtiton miljonääri joka elokuvassa? Hauskaahan häntä on katsoa, mutta vähän pitäisi ukkelia haastaakin joskus.

Merkillepantavaa on myös sosiaalisen median vaivaton solutus leffaan. Twitterlaatikoita ja erilaisia videopalveluita puffattiin todella myönteisessä valossa. Päähenkilön poika twiittasi tauotta, mutta elokuvan näkökulma oli pelkästään positiivinen. Siitä seurasi pelkkää hyvää ja lopulta menestys oli juuri siitä kiinni.

Tätä on moderni koko perheen elokuva, ei suurta taidetta mutta kuitenkin olennaisesti viihdyttävämpää kuin takavuosien tahmaiset draamakomediat. Odotin koko ajan Tom hanksia ruutuun, mutta hän taisi olla yhä vankina siellä säiliöaluksella. Tai kusella.