La Sconosciuta - Tuntematon nainen

Menneisyyden vainoama, entinen prostituoitu etsii mafian tappamaa miestään kaatopaikalta, paljain käsin ja naama ruhjeilla. Sinfoniaa taustalle kiitos.

Giuseppe Tornatore on minulle tuttu aikaisemmin, Legend 1900 elokuvasta jossa Tim Roth esitti laivalla koko elämänsä seilaavaa pianistia. Muusikkoelokuvassa Tornaattori oli jotenkin epätyydyttävä, hän hoippui päättämättömänä tragedian ja komedian välimaastossa. Samaa vikaa on tuntemattomassa naisessakin. Elokuva koostuu hyvin traagisista paloista jotka vuorottelevat jännityselokuvan ja jopa perhedraaman kappaleiden kanssa, mutta nimenomaan vuorottelevat, samaan kohtaukseen ei ole ikinä saatu monimutkaisia tunnelmia.

Kun Hitcockmaista hiipimistä alkaa jännittää, onkin kelalla jokunen minuutti julmaa Sodoman 100 päivää tyylistä sadismia. Sitten sipaistaan maahanmuuttajien ongelmia ja välillä kunnon euroitketyksen tyyliin yksin ollaan kotona melodraamailemassa. Melko pian käy selville että koko ajan paahdetaan satanen lasissa, sinfonia pauhaa, toistensa ohi puhuville ihmisille käy niin huonosti kuin suinkin mahdollista ja ponnistelu vain lisää tuskaa. Kaikki ovat toisilleen joko julmia tai piittaamattomia, huorat saavat nyrkistä ja lapsia kiusataan koulussa. Surkeuksien maneerinen kavalkaadi uuvuttaa ja on täysin ilmiselvää että huonostihan tässä käy.

Päähenkilö karaisee hoitamaansa lasta karate-elokuvat mieleentuovalla "turpaan jotta vahvistut" metodilla joka on paitsi todella ahdistavaa katsottavaa, myös täysin irti elokuvan muista teemoista. Mukelo ja hoitaja ehtivät ystävystyä, vihastua, erota ja palata yhteen niin monta kertaa että asiaa ei oikein kyennyt enää jännittämään.

Ei tämä missään nimessä ole kalkkuna, kuvaus toimii ja näyttelijät tekevät töitä hartiavoimin. Tavaraa ja sanomisen tarvetta on vain niin paljon että tulos on sekavien pyrkimysten hetteikkö. Hyviä kohtauksia on vähintään yhden elokuvan verran, ne on vain poimittu ainakin kolmesta eri filmistä. Se on sitten kolme tähteä. ***