Grudge

Tällä kertaa kankaalle heijastui japsikauhua amerikan yhdysvalloista. Kovasti puutuneeseen amerikkalaiseen genreen on haettu uutta verta japanista asti. Ohjaaja Takashi Shimizun voisi pahantahtoisesti sanoa olevan yhden asia mies . Ahkera veijari on näet kuvannut käytännössä saman elokuvan ainakin viisi kertaa!

Toisto on ainakin siinä mielessä lisännyt tehoa että turhaa tavaraa ei rainassa ole enää nimeksikään. Kohtaukset ovat lyhyitä ja käyvät asiaan (hiiviskelyyn) sen enemipiä viivyttelemättä. Jännitystä piisaa kun vuorollaan jokainen päähenkilö hiipii sukkasillaan pitkin talon käytäviä ja kurkkii komeroihin pahaenteisen musiikin säestyksellä. Valitettavasti Takashin poitsulle on riittänyt jännityselementtien esittely, mitään järkevää kaarta ei tuotos muodosta. Erilliset nirrinpoistokohtaukset olisi voitu aivan hyvin leikata tyystin erilaiseen järjestykseen ja lopputulos ei olisi siitä kummemmin muuttunut.

Yksikään henkilö ei kiinnosta edes marginaalisesti , heidän hengenlähtönsä kasvottoman pahan kourissa tuntuu yhdentekevältä. Liian touhukkaalta kummajaiselta meinaa loppua harjoitusmateriaali kesken elokuvan joten juoneen liitetään yllättäen aivan uusia ihmisiä. Samalla metodilla tästä olisi voinut kuvata vaikkapa kymmenosaisen tv-sarjan jossa parisataa ihmistä kuolee peräjälkeen lyhyen esileikkipelottelun jälkeen.

Jos riittää että on vallan kamalan pelottavaa ilman sen suurempaa juonta tai logiikkaa niin siitä vain , minua moinen pornofilmin rakenteella varustettu kauhuttelu ei todellakaan sytyttänyt. Tälle ** tähtöstä .